Älkää laittako Raamatujanne mustiin kansiin.

Lapsena pelkäsin, Jumala.

Kirjasi mustia kansia.

Pelkäsin tummia kirkkovaatteita

ja

kireitä ilmeitä mustien pyhähuivien alla.

Kun Sinä ukkospilvissä jyrisit

ja salamoit,

luulin Sinun taivaan väljillä laitumilla

tulisilla vaunuillasi ajelevan

ja

pudottelevan Siinain vuoren raskait kiviä

pahojen ihmisten päälle.

Ankarana kuulin äänesi jyrinän keskeltä:

Joka isältänsä tahi äidiltänsä

jotakin ottaa

on ryövärin veli.

Pieni sydän läpätti rinnassa

ja oli litistymäisillään

kivisten laintaulujen alle -

- - kunnes Poikasi tuli

Sinun ja minun välille.

Teki ryövärin veljestä veljensä.

Siinain ankarasta Jumalasta Isäni.

Hän avasi kirjakäärön,

sen, josta olivat näyttäneet minulle

vain mustat kannet.

Golgatan vuorta Hän sieltä osoitti

ja

muistutti päivästä jolloin maa pimeni

kuudennesta hetkestä

yhdeksänteen hetkeen

- ja minä näin

kuinka temppelin esirippu repesi kahtia

ja kuulin pimeää maata järisyttävän

huudon:

Se on täytetty!

Silloin käsitin.

Sinun Poikasi, Isä,

otti minut pois laintaulujen alta.

Päästi pelkoihinsa ahdistuneen vapauteen.

Jokainen soluni heräsi kiittämään

Ja Sinun sateenkaaresi, Isä,

sammutti kaikki muut värit taivaaltani.

Älkää laittako,

älkää laittako

raamattujanne mustiin kansiin!

Riisukaa pois mustat kirkkohuivit hiuksiltanne.

Laukaiskaa kireät ilmeet kasvoiltanne.

Aukaiskaa lukitut ovet sydämenne

peräkammareihin

ja päästäkää lauluntyttäret sisälle.

Kuka veisaisi itkuvirsiä häähuoneessa?

Kuka pitäisi valittajaisia ylkää

odotellessaan?

Katsokaa

kuinka kaunis Hän on,

minun rakkaani!

Hän on punainen ja valkoinen.

Anni Korpela