1296801066_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jeesus vietti paljon aikaa Isän edessä. Hän meni usein vuorelle yksinäisyyteen.


Nyt Hän vei kolme opetuslastaan kanssaan korkealle vuorelle yksinäisyyteen. Matt. 17: 1- 9. Rinnastan tämän vuorelle kiipeämisen rukoukseen ja Jumalan Sanan tutkimiseen. Nouseminen vuorelle on raskasta. Se vaatii sisäistä sitkeyttä ja keskittymiskykyä. Nuorilta se käy vaivatta. He ovat elämänsä keväässä, muisti ja keskittyminen pelaavat hyvin. Ikääntyneiltä kiipeäminen sujuu hitaammin. Aika on jättänyt jälkensä ja muisti sekä keskittymiskyky ei ole samaa kuin nuorena. Poikkeuksiakin on. Kiitos Jumalalle heistä.

Esteitä tiellä

Kun vuorelle noustaan, alussa on puita ja kantoja sekä suuria puun juurakoita, joihin helposti kompastuu. Myöhemmin ylöspäin noustessa on teräviä kiviä ja pahoja kuoppia, joihin helposti putoaa. Sielunvihollinen vihaa rukousta ja Jumalan Sanan lukemista ja siksi langettaa siihen monia ansoja. Hän ei halua, että olemme yhteydessä Jeesuksen kanssa. Se häiritsee oman lihamme kautta monella tavalla: "Voi, voi nuo tiskit jäivät tiskaamatta ja muistinko sammuttaa keittolevyn?"

Joskus lankeemuksesta on vaikea päästä ylös. Ajatusmaailma tekee tepposet, ajatukset harhailevat siellä ja täällä. Sitten se juuttuu johonkin harmilliseen tapahtumaan, joka tapahtui menneenä viikkona.
Voi muistua jokin tärkeä puhelu, joka pitää soittaa juuri nyt. Nämä ovat niitä kantoja ja puun juurakoita, joihin helposti kompastutaan, teräviä kiviä ja pahoja kuoppia, joihin helposti pudotaan.

Kahden Jeesuksen kanssa

Jumalan armon ja kestävyyden avulla pääsemme vuorelle, missä nämä ulkonaiset, häiritsevät asiat häviävät. On hyvä olla kahden Jeesuksen kanssa ja katsella Häntä. Jumalasta syntynyt uusi luomus rakastaa olla Jumalan läsnäolossa. Syödä ja juoda Häntä.

Jotkut jopa voivat nähdä Jeesuksen kirkastetussa ruumiissaan. Ei ihme, että haluaa aina olla siellä ja rakentaa majankin sinne. Kunp saisi aina katsella Jeesusta ja muuttua Hänen kaltaisekseen. Ei lihaa katselemalla ja tutkistelemalla rakennuta Jumalan tahdon mukaan.

"Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus. Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki." 2 Kor. 3: 17- 18.

Sanan peilistä

Sanan peilistä voi katsella Jeesusta. Jumalan Sana on elävä ja voimallinen. Se pesee ja muuttaa meitä Jeesuksen mielenlaatuun. On hyvä muistaa, että siunatusta vuori kokemuksesta tullaan alaskin tavalliseen arkielämään, joskus jopa riivaajien laaksoon. Niissäkin Jeesus on meidän kanssamme. Hän on itse sanonut: "Minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti.

1286351793_img-d41d8cd98f00b204e9800998e