Minä lähestyin sinua maassa ryömien, Kristus,
vaivalloisesti tuuma tuumalta, hitaasti ryömien.
Minun oli niin vaikeaa tulla luoksesi, sillä minun
kohdallani oli totta tuo Raamatun sana: "He nuolevat
tomua kuin käärme, kuin maan matelijat.
Vavisten he tulevat varustuksistansa, lähestyvät
väristen Herraa, meidän Jumalaamme; he pelkäävät
sinua:"
Minä lähestyin maassa ryömien sinua Kristus,
hitaasti ja vaivalloisesti - sillä minä olin langennut.

Minä olin langennut kristitty, syntiini kompastunut,
sen tiesivät muutkin ja osoittivat sormellaan.
Minä olin sinusta Kristus piiskanmitan päässä
ja minä odotin vavisten piiskaniskua.
Odotin, että piiskasi viuhahtaisi tulisena juomuna
langenneeseen ja syntiseen lihaani.
Odotin, että sanoisit kovia, teräviä ja tuomitsevia
sanoja.

Makasin siinä ihan hiljaa, piiskanmitan päässä,
odotin vavisten palkkaani, synnin tuomiota.
Ja kun mitään ei kuulunut, käänsin ja kurotin
varovasti päätäni sieltä maasta ja katsoin.

Katseeni osui suoraan sinun silmiisi, katseemme
kohtasivat ja sinun silmäsi olivat merkilliset
katsoa.
Niissä oli eri vivahteita kuin jalokivessä.
Minä näin silmissäsi tummia ja kirkkaita värejä,
värit vaihtelivat silmissäsi.
Mutta lopulta minä erotin niissä vain kaksi väriä,
taivaansinisen ja kullankeltaisen.

Silmäsi olivat yhtä siniset kuin ruiskukka kesäisen
pellon laidassa.
Silmäsi olivat yhtä kullankeltaiset kuin nuorikon
vihkisormus.

Ja siinä katsoessani silmiisi pelkoni häipyi.
Minä en odottanutkaan enää piiskaniskua, vaikka
olin sinusta piiskankantamalla ja oloni muuttui
yhtäkkiä keveäksi.

Sillä sinun silmiesi väristä, siitä ruiskukan
sinisestä ja siitä nuorikon sormuksen keltaisesta
minä käsitin, että sinä oletkin langenneen Kristus.
Tapio Nousiainen