"VAIKKA MINÄ EN ENÄÄ KUULE IHMISTEN PUHETTA, JUMALAN PUHEEN MINÄ KUULEN"

Näin kertoi kirkastunein kasvoin eräs Jumalan ystävä 90-vuotispäivänään. Tämä maallinen majamme rapistuu pakostakin elämän riisumistuulissa. Vetää ovista ja ikkunoista. Aistimme sammuvat, yhteys ihmisiinkin haurastuu. Kuulon tie tukkeutuu. Silmien valo sammuu. Päivämme ovat kuin hiljaista paikalleen juuttumista eristetyssä saaressa, jonne ei kenelläkään näyttäisi olevan maihinnousulupaa.

Jumala on kuitenkin luonani. Hänen äänensä kuulen ja hänen puheensa ymmärrän. Hän puhuu minulle sanansa ja Henkensä kautta. Hän hoitaa minua omalla viisaalla tavallaan. Armolla ja laupeudella hän ympäröi minut.

Pannaan tänä aamuna, pilvisenä tai kirkkaana, "huoneentaukuksi" seinällemme psalmin 23 sanat: "Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani."

"Joka ainut päivä on kirjoitettu kirjaasi."

Hila Aaltonen