Omakätinen piirros itsestäni.

PYHIINVAELTAJAN LAULU

Olen vanha ja väsynyt matkamies,
mun ehtooni kellot jo soivat.
Millä hetkellä tahansa saapua
mun muuttovaununi voivat.
Minä katselen illoin tähtiin päin,
ne haastavat kaukaa sieltä:
vielä hetkinen, sinut noudetaan
pois pitkän matkasi tieltä.


Olen tuulta ja tyventä soutanut,
olen kokenut myrskyä, yötä.
Kun parasta elämä ollut on,
niin ollut on tuskaa, työtä.
Unet nuorena näin ja uskoin ne
ja katso: kohta ne raukes.
Monen toiveen hauta multiin maan
mun matkani varrella aukes.


Olen luottanut aikaan ja ihmisiin
ja joutunut tieltäni harhaan.
Usein pettäjäks` olen huomannut
sydänystävistäni parhaan.
Ja aina, kun kavala maailma
on ollut oppaana mulla,
niin tuhlaajapoikana mun on taas
sun luoksesi täytynyt tulla.


Olen kulkenut elämän koulutien
lähes viime virstalle asti.
Todeks` tiedän nyt tämän totuuden,
jota tutkin niin useasti:
iskuin ankarin Isä lyödä voi
ja hetkeksi kasvonsa peittää,
mut ainiaaksi ei milloinkaan
Hän valittujansa voi heittää.


Katson matkani tietä, mi takana on
ja käteni yhtehen liitän.
Joka riemun ja murheen hetkestä
sua, Herra, mä nöyrästi kiitän.
Katson eteenpäin ja kaukaa nään
lupauksien loistavan tähden.
Sun luoksesi kerran, kun kutsu soi,
mä armoosi turvaten lähden.

Vilho Rantanen