Kuin hauraan, särkyvän astian
luoda ehjäksi haluaisin,
käydä lähelle kärsivän ystävän
aroin askelin, varovaisin.
Näin Mestari meitä opetti.
Ei Hän syyttänyt mutunutta
vaan elämää rohkaisi jatkamaan
ja toivoa antoi uutta.
Astu vierelle itkevän ystävän
vaiti kuuntele sydämen ääntä.
Ei säälin sanoja kaipaa hän,
vaan myötä eläjää.
Sielu kaipaa sielua vierelleen,
joka pimeään taipaleeseen
toisi valoa, lohtua murheeseen,
että jaksaisi huomiseen.

Väinö Viikilä:cd:ltä Kotka