1917076rvqpk15zel-normal.jpg

Anteeksiantamuksen suuri ovi on vielä auki

Olen kokenut, että minun tehtäväni on vieläkin, vaikka olen jo iälliseksi tullut, vakuuttaa ihmisille, että suurin ovi, anteeksiantamuksen ovi, on auki. Koen ihan etuoikeutena julistaa, että Jumalan Pojan veri puhdistaa kaikesta synnistä: minä en ole takarajaa löytänyt. Ei ole sellaisia syövereitä, joista ei olisi siltaa Jumalan kirkkauteen. Jumalan laupeus on mittaamaton
ja järjelle käsittämätön. Haluan olla sellainen ihminen, että voin ottaa syliini niitä, jotka tätä armoa tarvitsevat; että minun luonani ihminen uskaltaa tunnustaa, että näin on käynyt. Siihen kipuun ja painoon saan rukouksessa jakaa anteeksian tamuksen voidetta.

Olen kiitollinen Herralle, että edelleen melkein joka päivä joku on luonani siunattavana. Minulla on usein sellainen tunne, että minun tehtäväkseni on annettu koota sirpaleita ja näitä rakkaita saviastioita sellaiseen kuntoon, kuin ne ovat olleet ennen sirpaleiksi menemistä. Jokaisella on tietty
tehtävänsä. Näistä tahratuista sirpaleista on koottava taas sitä kaunista astiaa, joksi ne on tarkoitettu. Sen tekee vain anteeksiantamus, Jumalan armo, mutta Jumala käyttää meitä pieniä ja vajavaisia ihmisiä apunaan.- -Mutta pian minun lähtöni aika on tullut. - - Vielä haluaisin kuitenkin vakuuttaa, että Jeesuksen antama usko kestää silloinkin, kun kaikki muu viedään meiltä. Elävä usko ei ole kova, vaan se vavahtelee, vapisee ja pelkää. Älä sano, ettei elävä usko tee niin! Jeesuksen antama usko on sellainen usko, joka vavahtelee Jumalan pyhyyden edessä ja jonka täytyy yhä uudelleen painua alttarin alle sanoen: ”Herra Jeesus,
armahda minua. Herra Jeesus, kätke minut armohaavoihisi.” - -Taivaallinen Isä, kiitos, että saamme olla käsi Sinun kädessäsi ja uskoa, tuntea
ja tietää, että Sinä kannat meidät perille saakka.

Minä tahtoisin nähdä jo määränpään
– edes lyhyen välähdyksen –
jalokivet kirkkaissa väreissään,
ja kuulla sen ylistyksen,
kun pyhät laulavat kunniaa
Ja tuovat Herralle kruunujaan.
Yksi silmäys minulle riittää,
Ja sieluni autuutta kiittää.

En nähdä voi, minä tiedän sen,
vain joskus hengessä kuulen.
Olen takana ajan verhojen
mutta lähellä, niin minä luulen.
Kun uskoni päämäärä aukeaa,
minun silmäni kaiken nähdä saa,
Mitä kaipasin katsella tiellä.
On autuus kotona siellä

Hilja Aaltonen (1907-)
Otteita kirjasta Rukouskirja, joka julkais-
tiin Aaltosen 100-vuotisjuhlavuonna 2007

Armo-riittää leht.