madeinmadeira-normal.jpg

 

Löysin tällaisen tuntemattoman kirjoittajan ihanan jutun ja laitan sen tänne. Saakoon tämä siunata monia.

 

”Erään miehen tehtävänä oli aikoinaan kantaa vettä isäntänsä viljelysmaille.
Hän kantoi olkapäillään kahta ruukkua, joista toinen oli rikki.
Siitä tihkui hiljalleen ulos vettä, jota ei ollut enää juurikaan jäljellä miehen päästyä pellolle.
Viikkoja ruukku oli hiljaa, mutta sitten se alkoi surullisena puhua kantajalle:
”Olen huono ruukku. Veteni valuu halkeamista.
Miksi et heitä minua pois ja hanki ehjää tilalleni?”
Vedenkantaja vastasi: ”Hupsu ruukku.
Et sinä ole huono, olet vain erikoinen.
Etkö huomaa, että vedenkantopolulleni on kasvanut kesän aikana hieno kukkarivi siihen, mihin olet valuttanut vettä.
Isäntäni on saanut itselleen ja mailleen kauniita kukkia, ja se on kokonaan sinun ansioitasi.”

Me emme tiedä useinkaan, emme näe,mitä meidän rikkinäiset elämämme ruukut ja haavat saavatkaan aikaan lähiympäristössämme.Kuinka kauniita kukkia ja vihreää nurmikkoa poluillamme kasvaakaan