289942nh1scbm97h-normal.jpg

 

Ajatuksia ja kokemuksia Emmauksen tiellä

Haluan kertoa teille eräästä keskustelusta, jonka kävin Herran kanssa kävellessäni pitkin tietä, jota kutsun nimellä ”Minun Emmauksen tieni”. Se on hiljainen, pari kilometriä pitkä osuus, jonka kävelen päästä päähän ollakseni Jeesuksen kanssa kahden.

Tänä nimenomaisena päivänä tunsin, kuinka minua painoivat huolet, jotka ovat tavanomaisia kaikille kristityille. Ennen kaikkea tunsin riittämättömyyttä rukouselämässäni. Minua vaivasivat perheeni, ystävieni ja palvelutyöhömme kirjoittavien ihmisten murheet ja tarpeet.

Köhötin käteni kohti taivasta ja rukoilin ääneen: ”Herra, auta minua! Minä tarvitsen sinun kosketustasi. Minä tarvitsen sinun halaustasi. Herra, tiedän kyllä, että olen saarnannut muille: ”Ottakaa kaikki vastaan uskossa. Nouskaa jaloillenne ja taistelkaa vihollista vastaan.” Mutta juuri tällä hetkellä minun on pakko arvioida omaa uskoani enkä tiedä, kuinka minun tulisi sitä mitata. En tiedä, onko uskoni heikko, vahva vai täysin riittämätön. Siksi pyydän, että syleilisit minua:”

Tämän jälkeen rukoilin: ”Herra, sinä olet luvannut, että jos rakastaisin Sinua ja tottelisin Sinua, Sinä ilmestyisit minulle. Sinä antaisit minun tuntea suloisen läsnäolosi. Juuri tällä hetkellä minä kaipaan epätoivoisesti sitä, että kietoisit kätesi ympärilleni.”

Kävelin eteenpäin ja odotin,lepäsin Hänen lupauksissaan. Meni hetki ja sitten Jeesus halasi minua. Hän puhui minulle hiljaisella äänellä. Hän nosti mieleeni raamatunkohdan toisensa jälkeen rakentaen uskoani. Hän saapui luokseni näiden sanojen myötä: ”Minä puhun sinulle rauhan sanoja ja annan sinulle rauhan – Minun rauhani, saman rauhan, joka Minulla on kirkkaudessa. Se eroaa täysin tämän maailman rauhasta.”

Ystäväni, Herra Jeesus odottaa sinua ja on valmis halaamaan myös sinua – juuri tänään.

Lakkaa tuomitsemasta itseäsi. Lakkaa kuuntelemasta saatanan tuomitsevia valheita. Jos olet kiirehtinyt Herran edelle ja murehdit tekemiäsi virheitä tai vääriä päätöksiäsi, niin Hän on luvannut kääntää tekemäsi virheet siunauksiksi. Lopeta siis väärien kysymysten esittäminen. Älä enää kysy: ”Miksi?” ”näinkö Herra tuomitsee minut?” ”Onko tämä paholaisen hyökkäys?”

Pysyttele Jeesuksen kanssa kahden. Vietä laatuaikaa Hänen kanssaan. Kerro Hänelle tunteistasi, palvo Häntä ja kohota kätesi ylistyksessä Hänen puoleensa. Rukoile sitten tämä sama rukous, jonka minä rukoilin: ”Herra, tarvitsen Sinun halaustasi. Kiedo kätesi ympärilleni ja pidä minua sylissäsi.”

”Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret. Hän karkotti viholliset sinun tieltäsi” (5 Moos. 33:27).

Jumala sinua siunatkoon ja varjelkoon – ja kietokoon Hän kätensä sinun ympärillesi!

David Wilkerson

Herra minuun koskee.