”Miksi, Herra, seisot niin kaukana” (Ps. 10:1.)

Jumala on ”meidän apumme hädässä aivan vahva”. Silti Hän sallii meidän joutuvan hätään aivan kuin se olisi Hänestä samantekevää. Mutta tarkoituksena on, että joutuisimme omine voiminemme umpikujaan ja löytäisimme aarteita pimeyden peitosta, kalleuksia ahdistuksen kätköistä. Saamme olla varmoja, että Hän on kanssamme sallimissaan kärsimyksissä. Pääsemme tästä perille ehkä vasta koetuksen mentyä ohi. Mutta meidän on uskallettava uskoa, ettei Hän koskaan jätä meitä sulatusahjoon. Silmämme ovat peitetyt, emmekä kykene katselemaan Häntä, jota sielumme rakastaa. On hämärää. Emme kykene erottamaan Ylimmäisen Pappimme muotoa, mutta Hän on läsnä ja ottaa sydämestään osaa kärsimyksiimme. Emme saa luottaa tunteisiin, vaan meidän tulee uskossa pitäytyäHänen järkkymättömään uskollisuuteensa. Puhukaamme Hänelle, vaikka emme näe Häntä, ja saamme sydämissämme kuulla Hänen vastaavan rukouksiimme. Hän valvoo meitä, sillä Hän on todella läsnä. Taivaallinen Isäsi on sinua yhtä lähellä tunnelissa kulkiessasi kuin avoimen taivaan alla.

Virtoja erämaassa