Elämä, mikä aarre on annettu mulle,
niin vähän sen arvoa tänään ymmärrän.
Oi, antaja lahjan, kuitenkin, kuitenkin sulle
sydänharppuni kielet kiittämään viritän.
Olen nuori ja tunnen, pitkä on päivien saatto,
minä huhuilen vuosien yli ja kauaksi nään.
Olen huomisen lapsi ja käsissä juhlan aatto
minä laulan aamuni kultaan kimmeltävään.
Sinun ovesi, elämä, lujasti suljetut ovat,
vain niukasti luovutat, hetken kerrallaan.
Ovat joskus kätesi kovat ja armottomat,
sinun rystysi alla timantit muserretaan.
Sinä, elämän antaja, muistuta minua siitä,
että päiväni rientää, aarteeni loppuun saa.
Suo viisaus, etten tuhlaisi turhaan niitä.
Joka sirpale siitä on kultaakin kalliinpaa.
Käsivarteni nuoret elämän seppeltä kantaa,
sitä riittävän näyttää ylitse huomisen.
Niin, ehkäpä kohta tahtoisin kaikkeni antaa,
jos käteeni saisin pienen murusen.
Hilja Aaltonen
Kommentit