Odotan

Uupunut henki helteessä hietikon kuuman

värjyen vaipuvi varjohon ristinpuun.

Taivasko tuntevi tiestäni jokaisen tuuman,

tälläkö tiellä mun kultani kirkastuu?

Tälläkö tiellä, tällaisen ristinkö alla,

henkeni huurre ja kankeus murretaan?

Tätäkö on, kun sanot sä: ”Taistelemalla

voitttajapalmujen autuus saavutetaan?”

Helteessä korven mun henkeni janohon nääntyy.

Milloinka maljasi alhaalle ennättää?

Kukkani kevään virtojes puolehen kääntyy.

Odotan, milloinka siunaus yllättää.

Kuitenkin kiitän. Janosta kuivunein huulin

kohotan ylös nää käteni, halvaantuneet.

Tulella kastat, äänesi rakkaan mä kuulin

Puetat voimalla voimansa menettäneet.

Hilja Aaltonen