Rukous on sydämen kieltä. Kun sydän on täynnä rakkautta, sieltä pulppuaa myöskin rakkauden sanoja Jeesukselle. Joskus kädetkin nousevat ylös,  näin osoittaen kunnioitusta ja rakkautta Herrallemme.
Kun masennus valtaa sydämen, silloin rukous on kuin laahaisi jotain raskasta perässään. Kukapa sanoisi, ettei ole koskaan ollut masentunut. Sekin kuuluu tähän elämään. Ei me olla yli-ihmisiä eikä mennareita.
Sitten vielä sydän voi olla aikamoinen taistelukenttä. Sitä huutaa ja rukoilee, parkuu ja anoo apua. Jumalan apu tulee, kun taistelun kohde on valmis. Laitan tähän tämän ihanan runon taistelevasta sydämestä:

Kukkiva muuri

Ensin näin vain harmaan seinän
ylipääsemättömän.
Taoin, iskin kaikin voimin,
huusin: Herra, päästäthän!

Sitten väsyneenä aivan
istuin muurin juurehen.
Kyynelistä sumenneilla
silmillä näin kukkasen.

Muuri kukkii, loistaa siinä
kukat hennot, punaiset.
Kiitos, Herra, tässä viihdyn,
kunnes tien taas aukaiset.
Marjatta Viikilä