480921_354584507935471_2035866045_n.jpg

 

MUUTTUNUT - Claude Houde
Eräällä seurakuntamme perheellä on voimallinen todistus. Isää oli pahoinpidelty, vahingoitettu ja hakattu uskonnollisella esineellä, kun hän oli nuori. Hän oli palanut vihasta uskontoa kohtaan koko aikuisen elämänsä.
Kun hän menetti työnsä muutama vuosi sitten, hänen vaimonsa alkoi saada apua niistä monista palveluista, joita tarjosimme kaupunkimme perheille. Myöhemmin jouluna hän rupesi vapaaehtoiseksi. Kun hän sitten vähitellen sai ystäviä, hän alkoi käydä säännöllisesti jumalanpalveluksissamme.
EN ENÄÄ KOSKAAN ASTU JALALLANI KIRKKOON
Vuotta myöhemmin, kun hän taas tarjoutui vapaaehtoiseksi joulun jakeluihin, hänen miehensä varoitti häntä: ”Mene vapaasti, mutta minä en hae sinua! En enää koskaan mene kirkkoon!”
Viimeisenä vapaaehtoispäivänä vaimo soitti miehelleen ja sanoi: ”Kultaseni, olen niin väsynyt. Voisitko, kiltti tulla hakemaan minua kirkolta?” Jostakin syystä mies suostui vastustellen. Yli tunnin odotettuaan vaimo ei vieläkään nähnyt häntä. Siksi hän alkoi huolestua miehensä voinnista. Hän haki ympäri kirkkoa ja löysi hänet vihdoin pyhäköstä kantamassa ruokalaatikkoa!
”Mitä ihmettä sinä teet?”, vaimo kysyi.
”No, ajattelin tulla ja nähdä omin silmin kaiken tämän. He tarvitsivat apua, joten aion jäädä vielä hetkeksi, jollet pahoita mieltäsi”.
HÄN KUMARSI PÄÄNSÄ JA NYYHKYTTI
Kaksi tuntia myöhemmin aviopari nousi autoonsa kirkon parkkipaikalla nähtyään satoja perheitä, köyhimmistä köyhimpiä, saapumassa kirkkoon ja saamassa oman korinsa ja lahjansa. Aviomies ei enää pystynyt pidättelemään itseänsä. Hän kumarsi päänsä ohjauspyörän päälle ja nyyhkytti. Hänen vaimonsa ei olut koskaan nähnyt häntä sellaisena.
Tänä vuonna koko heidän perheensä on ollut vapaaehtoisina jouluapulaisina. Heistä on tullut Hänen armonsa eläviä kiviä, eläviä kirjeitä, joita kaikki ovat lukeneet, uskon yliluonnollisella voimalla.