passion-flower-bsp.jpg
 
”Nouskaa, nyt lähdemme” Matt. 26:46

Getsemanen puutarhassa Jeesuksen opetuslapset nukahtivat tilanteessa, jossa heidän ehdottomasti olisi pitänyt pysyä hereillä. Kun he tajusivat, mitä he olivat tehneet, se ahdisti heitä syvästi. Kun meille käy niin kuin opetuslapsille, me ajattelemme: ”Kaikki on nyt raunioina ja menetetty. Enää ei kannata jatkaa.”
Mutta silloin Jeesus tulee ja sanoo kärsivällisesti meitä rakastaen: ”Se mahdollisuus, joka sinulla oli, on kyllä menetetty iäksi etkä sinä voi muuttaa sitä, minkä teit. Mutta nouse. Siirrytään seuraavaa asiaan.” Tämä tarkoittaa: Anna menneitten asioiden nukkua, mutta anna niiden nukkua Kristuksen armon syleilyssä. Siirry sinä eteenpäin Jeesuksen kanssa. Tällaisia kokemuksia tulee meidän kaikkien elämään. Meille tulee ahdistuksen ja masennuksen aikoja todellisten virheittemme takia. Ja me koemme, miten mahdotonta meidän on itse nostaa itsemme ylös näistä tappioista. Opetuslapset olivat Getsemanessa tehneet uskomattoman kauhean asian: he olivat paneutuneet nukkumaan sen sijaan että he olisivat valvoneet Jeesuksen kanssa. Mutta Jeesus tuli heidän luokseen ja teki hengellisen aloitteen auttaakseen heitä
tästä masentavasta tilanteesta eteenpäin. Itse asiassa hän sanoi heille: ”Nouskaa ja siirtykää seuraavaan asiaan.” Jos Jumalan Henki meitä johtaa, niin
mikä mahtaa olla ”seuraava asia” tällaisen kokemuksen jälkeen? Se on entistä suurempi luottamus Jeesukseen ja rukouksessa turvautuminen Hänen lunastustyöhönsä. Älä milloinkaan anna tapahtuneen asian lamauttaa itseäsi niin, ettet sinä voi mennä siitä eteenpäin.

Oswald Chambers (1874–1917)