Itsensä kieltäminen johtaa sitten ristin kantamiseen. “Hän ottakoon ristinsä.” Ristiä ei siis tarvitse hakea, ei etsiä, ei veistellä itse. Se on siinä jo valmiina. Ota se! Älä kysele, mikä on ristisi. Ei se kyselemällä selviä. Tiedät ja tunnet ristisi vain seuraamalla Jeesusta. Yht’äkkiä se on siinä sinun päälläsi. Kanna sitä iloisesti ja rohkeasti! Olet menossa oikeaan suuntaan. Parempi vaivaa Jumalan tiellä autuuden toivossa kuin huoletonta menoa seuramatkalla iankaikkiseen tuhoon. Tuleepa sinun päällesi maailman viha, valheveljien eksyttävät puheet tai sukulaistesi ylenkatse tai mitä muuta tahansa, niiden yhteisenä, ulkoisena merkkinä on aina ristin varjo, joka lankeaa yllesi. Siinä pimeydessä olet lähellä Herraasi. Kohtaat hänet, joka kulkee edelläsi tietä pitkin toivon tulevaisuutta kohti, joka kulkee kanssasi, ettet tänään jalkaasi kiveen loukkaisi ja joka kulkee perässäsi syntiset jälkesi menneisyydestäsi peittäen.


Ristin kantajasta ei tehdä suurta sankaria. Siihen liittyy aina äärimmäisen syvä halveksunta ja hyljeksyntä. Usein ristiinnaulittavaksi tuomitun täytyi itse kantaa ristiänsä (oikeastaan ristin poikkipuuta) teloituspaikalle. Matkalla hän joutui syljeksinnän, potkimisten, tönimisten kohteeksi. Hänet eroitettiin yhteisöstään, joka näin kääntyi häntä vastaan. Onpa joskus sanottu, että juuri tämä puoli rangaistuksesta oli kamalinta. Jos olisikin saanut kuolla edes ihailtuna sankarina! Mutta ei. Ristille lyödään aina halveksittuna, hyljeksittynä. Sankarivainajat haudataan muualle ja muulla tavoin. Siksi on turha elätellä toiveita onnen kukkuloista. Ristin kukkulaa kutsutaan Golgataksi, pääkallon paikaksi (Matt. 27:33). Ei edes omassa tutussa, turvallisessa ympäristössään pääse paistattelemaan aurinkoisia päiviä. Profeetta ennustaa sattuvasti, että "minä olen haavoitettu niiden huoneessa, jotka minua rakastivat (Sak. 13:6).

T.Laato