1287814145_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Viikunapuu

Mark. 11: 12,13, 20 Kun he seuraavana päivänä lähtivät Betaniasta, oli hänen nälkä.
11:13 Ja kun hän kaukaa näki viikunapuun, jossa oli lehtiä, meni hän katsomaan, löytäisikö ehkä jotakin siitä; mutta tultuaan sen luo hän ei löytänyt muuta kuin lehtiä. Sillä silloin ei ollut viikunain aika.
11:20 Ja kun he varhain aamulla kulkivat ohi, näkivät he viikunapuun kuivettuneen juuria myöten.


Otin Aapeli Saarisalon sanakirjasta vähän tietoa viikunapuusta:

Viikunapuu mainitaan usein Raamatussa viinipuunrinnalla. Se kasvaa Välimeren maissa ja kuuluu arvokkaimpiin ja eniten levinneisiin puihin. Se kasvaa 6-9 m korkeaksi puuksi. Sillä on kauniit kämmenenkokoiset, viisihaaraiset , runsaasti varjoa antavat lehdet. Puu antaa hedelmäsadon kolmesti vuodessa. Ensimmäinen kypsyy kesäkuussa ja on arvokkain. Viikunoita saadaan tuoreina että kuivattuina, jälkimmäisiä puristettuna aivan kuin pyöreiksi kakuiksi. Viikunoita käytetään parannuskeinona tulehduksissa ja paiseissa kuten Hiskian tapauksessa. Asuminen viikunapuun alla ja sen hedelmien syöminen kuului israelilaisten kotionneen.


Tässä Raamatunpaikassa kerrottiin: Jeesus käveli aamulla varhain ja näki viikunapuun. Siinä oli vain lehtiä. Se oli vihanta ja kaunis katsella. Sanotaan, että Jeesuksella oli nälkä. Hän etsi hedelmää, mutta ei löytänyt. Me olemme noita viikunapuita. Onko meissä vain noita lehtiä, noita oman vanhurskauden tekoja. Tuota farisealaisuutta, joka täytyy näyttää ihmisten edessä niin hyvältä, mutta ei Jumalan silmissä. Ihminen näkee ulkokuoren, mutta Jumala näkee sydämeen. Jeesus seisoo meidän edessämme ja etsii hedelmää. Hänellä on nälkä. Mitä me annamme Hänelle? Mitä on tuo hedelmä?


Gal. 5:22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
5:23 Sellaista vastaan ei ole laki.


Me tunnemme ihmisluonteen, se ei pysty tähän. Älä yritä omassa voimassa näitä tekoja tehdä. Ne haisevat pahalta. Tämä kaikki rakkaus, ilo, pitkämielisyys ym. asuu vain ja ainoastaan Kristuksessa. Hän jakaa omastaan omilleen. Meidän on syytä pyytää tätä hedelmänkantamisen armoa itsellemme. Raamattu sanoo myös: Ilman pyhitystä ei kukaan ole näkevä Herraa.


Joh. 15:1 "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri.
15:2 Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.
15:3 Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.
15:4 Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
15:5 Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
15:6 Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.

 

Kol. 2:2,3 2:2 että heidän sydämensä, yhteenliittyneinä rakkaudessa, saisivat kehoitusta omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen,
2:3 jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.


Jo Vanhassa Testamentin puolella profeetta Jesaja näki ilmestyksessä Jumalan Pojan syntymän ja sen Jumalallisuuden, mikä Hänen päällään lepäsi.


Jes. 9:5 ja 6. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
9:6 Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä.


Vain Jeesuksessa Kristuksessa on ne hedelmät, jotka Jumalalle kelpaavat ja tyydyttävät Hänen nälkänsä. Pyrkikäämme Häntä lähelle niin saamme kantaa hedelmää ja ettei meitä havaita alastomiksi ja lähelle kuivumista ja kuolemaa.

1286351793_img-d41d8cd98f00b204e9800998e