Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen. Apt. 2:46,47.

Tekstimme kuvaa ensimmäisten kristittyjen tavallista arkea. Pyhä Henki oli tehnyt siitä juhlan. Suutareista, räätäleistä, papeista ja virkamiehistä oli tullut Pyhän Hengen temppeleitä, joita hämmästellen katseltiin.

Kristus meissä ei ole koskaan suojassa kuin lintu pesässään. Hän on aina turmeluksen ympäröimä. On turha puhua hengellisyydestä, jossa ei olisi astian makua. Siinä on aina milloin Paavalin tai Jaakobin, milloin jonkun raadollisen Pekan tai Maijan maku. Vaikka suunnattoman suuri voima ei näytäkään tulevan meistä, se kuitenkin tulee meidän kauttamme ja saa meistäkin makua ja väriä. Oli vain yksi, joka teki poikkeuksen: Elämän Herra itse.

Omavanhurskaus ei viihdy missään sen paremmin kuin omatekoisessa, ihmiskeskeisessä pyhityksessä. Meidän pitäisi nopeasti päästä eroon omasta hengellisyydestämme, jotta Kristus itse voisi tulla tilalle.

Kristus oli ensimmäisten kristittyjen elämän sisältö.Kristus heissä ikävöi yhteyttä. He eivät halunneet vuokrata jostakin Lammasportin luota omaa huoneistoa pyhien kokousta varten. Vanha temppeli kelpasi. Mutta elävä kristillisyys ei koskaan tyytynyt sijoittumaan vain temppeliin. Sille on mieluisinta nousta kotien portaita. Ja missä on Kristus, siellä leipä maistuu ja eläm yksinkertaistuu.

Joukkoa ei lisätty omilla konsteilla. "Herra lisäsi", ei ihminen vanhoine eikä uusine konsteineen. Sielut riensivät Kristuksen käsiin evankeliumin siltaa pitkin.

Niilo Tuomenoksa