Siunauksien porras

Erääseen kotiin syntyi vaikeasti vammainen pieni tyttö. Useita vuosia aiemmin perheelle oli ilmoitettu profetian kautta, että "teidän kotinne lämpimiin suojiin lentää vierailulle pikku lintunen, murtunein siivin". Muutaman vuoden odotimme, mutta Hengen ilmoitusta emme unohtaneet.

Kun tuo pieni vierailija sitten saapui, muistin tuon ilmoituksen, ja yhdessä äidin kanssa siunaten toivotimme tervetulleeksi vajaassa matkapuvussa saapuvan tulijan. Kipeästi se koski, mutta tiesimme, että taivaallinen Isä oli näin määrännyt. Ei ollut pikku kättä, jota olisimme käteemme puristaneet, ei jalkoja, joihin olisimme kauniin pehmeän tossun pukeneet. Järkyttävän vajaa oli matkapuku.

Mutta tämän vaikean edessä aukeni meille taivas, Isän koti,mistä kaikki vajavuus on poissa. Tässä tuskan alttarilla opimme oman, uuden kiitosvirtemme. Tuoreet kukat eivät koskaan loppuneet oudon matkamiehen vuoteen luota. Siinä oli aina joulun ja juhannuksen tuntu. Sen alttarin luona löysimme toinen toisemmekin syvemmin. Tarvitsimme toinen toistamme. Sammuneen rakkauteni  kuilun ylitse  rakensi sillan tämä vajaassa matkapuvussa vieraileva pitkospuu. Hän oli siunauksien porras.

Kuusi vuotta tämä rikotuin siivin lentänyt lintunen viipyi kodissamme. Isä kertoi, ettei hän kertaakaan kysynyt, miksi ja mitä varten. "Tiesimme äidin kanssa, että Jumala luotti meihin ja tämä oli meille tarpeen. Kun hän sitten lähti, se koski kipeästi. Meidän kotimme enkeli lähti. Mutta tiesimme, että hän lähti kotiin ja ehjin siivin. Kuutena vuotena tuon alttarin ääressä tuli rakkaaksi laulu: "Käden alla Isän rakkaan varjon siunatun mä sain. Totta on,että jos Jumalan käsi painaa, se myös nostaa ja kantaa perille asti."

"Hän kantaa minut ja taakkani. Oi, kiitos, kiitos, mun Herrani. Kaiken ymmärrän kotona siellä."

Hilja Aaltonen