Olenko Minä sinulle rakas?

Oli pääsiäisen aika. Kevät teki tuloaan ja lintusten äänissä oli jo tulevan kevään kirkkaita säveliä. Lunta oli vielä paikoitellen runsaasti, mutta rinteille paistava aurinko sulatteli jo pälviä.

Meille pääsiäinen on aina ollut suuri juhla, vaikkakin puitteet ovat usein olleet ajallisesti melko vaatimattomat. Sinä pääsiäisenä meillä oli taloudellisesti vaikeaa. Mitä lähemmäksi pitkäperjantai tuli, sitä huolestuttavammalta näytti. Kiirastorstaina saimme vielä valmistettua päiväruoan.

Mietin ja rukoilin ja etsin ulospääsyä ja Jumalan läheisyyttä, mutta tuntui kuin taivas olisi ollut ääneti.

Aloin rakentaa kanaverkosta katiskaa. Mielessäni näin jo kullankeltaiseksi paistettuja komeita ahvenia. Punoin rautalangalla katiskaa kokoon ja rukoilin. Hiljaisuus oli yllämme ja sielunvihollinen syytöksineen. Vein katiskan olallani muutaman kilometrin päässä olevalle järvelle. Siellä oli ojansuu, johon olin suunnitellut katiskan laskevani. Kahlasin hangessa hankalankokoinen katiska selässäni ja sisälläni elivät pääsiäisen tapahtumat. Muistelin Herraa, joka oli kantanut oman ristinsä Golgatalle.

Taittelin havuja katiskan nieluun ahvenia houkuttelemaan ja laskin katiskan tumman pinnan alle.

Pääsiäisaamu avautui pilvisenä. Taivas oli ääneti. Kaikki näytti toivottomalle ja me näimme katiskan ainoana mahdollisuutena. Kun lähdin tarpomaan järvelle, sanoi Pirjo jälkeeni: "Ei se Pietarikaan saanut kalaa sinä yönä." Herra antoi nuo sanat hänelle minun matkaani varten.

Ne sanat löytyvät Raamatusta, kun Jeesus ilmestyi rannalla Pietarille ja kysyi otsikkoni kysymyksen.

Kun pääsin rannalle, niin nostin riu'ulla tyhjän katiskan rannalle. Siinä sohjossa seisoin harmaan taivaan alla pohjaan asti tyhjänä ja avuttomana. Silloin Herra Henkensä kautta kysyi selvästi ja suoraan: "Olenko minä sinulle rakas?" Hänen kysymyksessään koin valtavan rakkauden, mutta myös aidosti vapauden vastata.

Ymmärsin, mitä Herra tarkoitti.

Kyyneleet vuotivat silmistäni Pyhässä läheisyydessä. "Herra, vaikkei minulla koskaan olisi mitään, ja vaikket koskaan minua auttaisi, niin Herra, Sinä olet minulle rakas!"

Koin, että vastattuani kysymykseen, Jumalan siunaus vuoti sisimpääni. Vaikkeivät olosuhteet olleet muuttuneet, niin kevein askelin kuljin kotiin, sillä tiesin elämäni lepäävän täysin Jumalan armon varassa.

Kun tulin kotiin, niin puhelin soi. Naapurikylältä uskovainen sisar soitti ja pyysi meitä kanssan pääsiäisaterialle. Hän pahoitteli, että kutsu tuli näin viime hetkessä, mutta jos meille sopisi... Herra oli kattanut meille runsaudesta notkuvan pöydän tämän sisaren käsien kautta. Hän ehkä vasta kirkkauden maassa saa kuulla, kuinka Jumala oli hänen kauttaan saanut ilmestyä elämäämme.

Se koetus loppui siihen ja Herran maailmasta avautuivat jälleen Hänen hyvyytensä ja huolenpitonsa virrat.

Vuosi kului. Seuraavana pääsiäisenä saimme elää runsaudessa ja odotimme vieraita. Olimme varanneet lammaspaistit ja salaatit ja monet herkut vieraillemme. Herra oli suunnitellut toisin. Puhelin soi ja vieraamme pahoitellen ilmoittivat, etteivät pääsekään tulemaan.

Kun Pirjo kattoi meille runsaan ruokapöydän, istuin tupakeittiön kiikkutuolissa ja katselin. Jumalan läheisyys ja hyvyys oli siellä meidän kodissamme. Herra palautti mieleeni edellisen pääsiäisen ja kohtaamisemme järven rannalla.

Tapahtui jotakin hyvin ihmeellistä, ja en pysty sitä tunnetta ja kokemusta kuin vajaasti jakamaan. Herran hyvyys oli lähelläni ja Hän sanoi voimakkaasti ja täynnä rakkautta minun henkeeni sanat, jotka tänäkin päivänä kantavat minua. "Sinäkin olet Minulle rakas."

Kuten huomaat, lukijani, olisin voinut mennä kyläkauppaan ja ostaa laskulle mitä tarvisimme, tai olisin voinut lainata uskonystäviltä, mutta mitä olisin menettänytkään, jos olisin vetäytynyt pois Jumalan koulusta.

Älä sinäkään lähde pois silloin, kun mahdottomuus kaatuu päällesi. Herra on sinun lähelläsi ja Hän on varannut poispääsyn koetuksestasi. Luota Häneen.
Heikki Andelin