"Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden" Matt. 5:7.

Ihminen jolla on matkassaan laupeus, ei tarvitse nousta korokkeelle saadakseen itselleen huomiota. Laupeuden lahja on kuin heleän valkoinen metsätähti joka kasvaa metsässä sammaleen seassa puun juurella. Sen varsi on niin matala että harvoin tuulenkaan raastavat sormet sitä tavoittavat, ja kuitenkin se näkyy, sen pyyteetön hiljainen kauneus vangitsee kulkijan katseen, sen äänetön kauneus kutsuu.

Laupias ihminen on tälläinen Jumalan metsätähti, laupeus on kaunein koru, sitä ei kanneta vain kaulassa tai ranteessa, se verhottaa koko olemuksen. Hänen läheisyydessään syntyy ihmisen kyynel siinä se uskaltaa vuotaa, ihmisen itkulle siinä on aikaa. Laupeus on hengellisyyden aatelismerkki sen säteilyalueella puhkeaa kukkaan taivasikävä kaipaus Kristuksen kuvan kaltaiseksi.

Siinä on iäisyysheijastusta, joka saa pimeän muuttumaan valoisaksi, Kristus on silloin meissä muuttunut todelliseksi kirkkauden toivoksi, niin kuin Raamattu sanoo. Nämä sanat alkavat elää, syntyy toivon sävel usein niin toivottomalle polullemme.

Hilja Aaltonen.