”... me jouduimme tuleen ja veteen. Mutta sinä veit meidät yltäkylläisyyteen” (Ps. 66: 12).

Vaikka tämä kuulostaakin järjettömältä väitteeltä, niin kuitenkin ihminen saavuttaa rauhan vasta ristiriitojen kautta. Tämä ristiriidoista – taisteluista – syntynyt rauha ei ole kuin myrskyä edeltävä tyven. Tämä rauha on häiritsemätöntä, tyyntä ja selkeää kuin puhdas ilma.

Voimakas ja rauhallinen ihminen ei välttämättä ole menestynyt ja suruista säästynyt. Hänen mielenlaatuaan ei ole milloinkaan koeteltu, ja hän pelästyy pienintäkin järkytystä. Paras merimies ei ole hän, joka ei ole koskaan kokenut myrskyä. Hän on kyllä pätevä hyvällä säällä, mutta myrskyn puhjetessa häntä ei komenneta tärkeisiin tehtäviin. Siihen tarvitaan mies, joka on selvinnyt myrskyistä, tuntee laivan, tietää tarkalleen sen rakenteen, köysistön vahvuuden, ankkurin, kansien kunnon ja kyvyn tehdä tehtävänsä.

Ensimmäisen kerran ahdistuksen yllättäessä kaikki tuntuu hajoavan käsiin. Kaikki tuet ja toivot pettävät ja sydämemme on kuin myrskyn murjoma ja säleiköstään repäisemä viiniköynnös. Mutta kun ensi järkytys on ohi, kykenemme katsomaan taas ylöspäin ja sanomaan: ”Se on Herrasta!” Silloin usko elävöittää toivomme uudelleen ja kiinnittää sen lujasti Jumallaan. Lopputulos on uusi luottamus, turvallisuus ja rauha.

???