please-f-please-girl-wish-smiley-em-norm

 

 

Pääsin tietämään, mitä on Pyhän Hengen kaste. Minulle tuli valtava jano, minä tahdon tuon Pyhän Hengellä täyttymisen. Puoli vuotta odotin sitä, pyysin ja rukoilin. Vihdoin tuli ilta, jolloin sain täyttyä Pyhällä Hengellä. Eteeni tuli valtava kirkkaus ja kieleni alkoi tapailla vieraita sanoja. Oli se ihmeellistä. Minä, joka en mitään ollut, sain Pyhän Hengen täyteyden.

Meillä kaikilla on oma elämä ja Jumala kasvattaa meitä henkilökohtaisesti.
Voi, miten uskonelämä on vaikeaa. Se on oman lihan kuolemaa. Omien toiveitten ja halujen kuolemaa. Olen koko uskossa oloaikani etsinyt terveyttä ja tosissani. Aina kävin rukoiltavana ja pyytämässä, että saisin kuuloni takaisin. Kun en parantunut, syy oli aina minussa, kai se niin olikin. Milloin epäusko oli oikein minun helmasyntini ja sen tähden en parantunut. Milloin itse olen tehnyt jotakin syntiä ja siksi en parantunut. Milloin vanhempieni synnit maksetaan kolmanteen ja neljänteen polveen ja siksi en parane. Astiaani on niin paljon rikottu tällä alueella, etten enää pyydäkään kuuloni paranemista. Olen sen jättänyt Herran käsiin. Tähän sain tuon ihmeellisen sanan: "Minun armossani on sinulle kyllin, sillä minun voimani tulee täydelliseksi
heikkoudessa."

1250184573_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Olen Herran oma ja Hän saa omallaan tehdä, mitä haluaa.