KATSEESI, JEESUS KUN KOHDATA SAIN

Itkun teitä, kivisiä polkuja yksin kulkiessani, kyynelvirtain puronvarsia kahlatessani, havhduin ja pysähdyin, näen edessäni Kristuksen kasvot. Ne eivät ole kirkastetut, voittajan kruunuun kruunatut vaan verta vuotavat ja tuskien täyttämät kavot. Silloin tajuan paljastavan totuuden. Eivät nuo veripisarat niinkään vuotaneet muiden tähden vaan minun tähteni, minun syntieni tähden.

Sinä astuit taivaan loistosta alas outoon paikkaan, vieraaseen maahan, täyttämään Isäsi tahdon. Siksi sinä tiedät, mikä on ihmisen osa synnin ja kuoleman maassa ja tahdot kantaa taakoitetun kuormia.

Sinä, Jeesus kuljit oman Via Dolorosasi, tuskien taipaleen, yksin, valittamatta, siunaten ja vainoojiasi rakastaen. Sinä armahdit viereltäsi ristin ryövärin viimeisellä hetkellä ja huomioit omaistasi loppuun asti. Sinä osoitit äitisi sen opetuslapsen hoitoon, joka oli ollut sinulle aina rakas, ennen kuin joit maljasi pohjaan asti.

Sinä, viaton uhrikaritsa, teit työsi loppuun asti kuuluttamatta itsellesi kunniaa. Sinä sait Isäsi mielisuosion.

Kun seisoin ja katselen Kristuksen kasvoja, huomaan hänen katseessaan säälin ja aidon rakkauden, jonka kaltaista tämä maailma ei tarjoa. Se sulattaa sydämeni surun, pehmittäen sen maaperän, karkottaen murheeni. Sieltä kuulu hiljainen kiitoslaulu, ylistys puhkeaa kukkaan, aitoilo Vapahtajastani.

Sinä, Jeesus, tiedät kaiken elämästäni paremmin kuin kukaan muu. Kuljethan vierelläni ilon poluilla ja itkun soilla rämpiessäni. Minun suruni on pientä, kun sain katsella sinun taakkaasi, Jeesus. Niin paljon sai kärsiä tähteni. Kiitollisuus ja rauha laskeutuu sydämeeni, kun Jeesus, katseesi kohdata sain.

Riitta Heinonen: Ristin Kansasta