Olin tänään pesutuvassa ja voi, miten selkääni sattuu. Elämä on vain tällaista, eikä siinä kaikki, olemme aika raadollisia. Anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen näyttää olevan elämän vaikein asia. Kun sattuu jotain, multa odotetaan ensin anteeksipyytämistä, sitten muut uskaltavat pyytää anteeksi. Tuntuu kuin olisin oven avaaja. Parempi näinkin, pääsevät muutkin vapaiksi.

Niin tuo anteeksi pyytäminen, kuinka vaikea monen on nöyrtyä ja pyytää anteeksi. Kun lapseni olivat pieniä, silloin jo opetin heitä pyytämään anteeksi. Tyttäreni oli sisäänpäin kääntynyt luonne ja hänen oli vaikea avautua. Monta kertaa katselin hänen vaikeata olemustaan ja pyysin kerro mulle, mutta hän ei pystynyt.

Mietin, mikä avuksi, kysyin Herralta, mitä mä teen tyttäreni suhteen. Herra vastasi: "Pyydä kirjoittamaan". Niin mä tein ja tyttäreni kirjoitti aina mulle asioitaan. Anteeksipyytäminenkin kävi kirjoittaen. Siinä kävi niin mukavasti, kun miehellänikin oli vaikea pyytää anteeksi. Hänkin alkoi pyytää anteeksi paperilapulla. Nyt tyttäreni on jo kauan pyytänyt suullaan anteeksi ja vapautunut täysin. Mieheni on kirkkaudessa, jossa on hyvä olla. Kannattaa kysyä Herralta, sieltä saa sitä Jumalallista viisautta.