Muutamia kesiä sitten vävyni oli kastellut rinteessä kukkia. Kuinka ollakaan, häneltä katosi avain. Sitä etsittiin monta kertaa ja rinnekin tarkistettiin huolella. Minä rukoilin: "Herra anna löytyä tuo avain." Annoin oman vara-avaimeni hänelle. Kuinkas ollakaan hän hukkasi senkin. Minä sanoin: "Sinun pitää hankkia tälläinen kaulassa pidettävä avainnauha, kuin mullakin on." Nyt ei ollut kuin yksi avain, tyttärelläni. Rukoilin pitkään avaimien löytymistä, kunnes en enää jaksanut. Nyt sain kuulla ihmeellisen tarina avimien löytymisestä. Tyttäreni leikkasi omalta rinteeltä pensaita pois. Sieltä löytyi avain pensaan oksalta mustuneena, koko vuoden olleena. Toinen avain; he olivat olleet kirjastossa ja oli yksi ainoa parkkiruutu. Siihen he parkkeerasivat autonsa. Kotona huomasivat, ei ole avainta. Menivät heti katsomaan, jos olisi pudonnut parkkeerauspaikalle. Ei ollut. Myöhemmin kävivät taas kirjastossa ja parkkeerasivat autonsa puun lähelle. Vävyni lähti kirjastoon ja tyttäreni jäi autoon istumaan. Hän katseli siinä ympärilleen ja puussa ihan tyttäreni silmien edessä riippui avain. Joku oli nostanut sen puun oksalle. Tyttäreni hihkaisi, tuossahan avain on. Nuo avaimet ovat erikoisavaimia ja kalliita. Kyllä mulla kiitos kaikui suussani ja Hallelujaa. Meillä on ihmeellinen Herra, joka vastaa rukoukseen, vaikka vähän viipyy joskus.