Kuva

Rukous on mahtava mahdollisuus, joka meilla on annettu. Olen paljon rukoillut (Jumala tietää onko paljon)omaisteni puolesta. Siskoni Ruotsissa on ollut varsinaisen kova pala. Hän soittaa joka lauantai aamu minulle ja puhumme kuulumiset. Hän on minua neljä vuotta vanhempi. Aina kun puhun hänelle Jeesuksesta, hän sanoo uskovansa Jumalaan ja äitinsä uskolla menee taivaaseen.

Kuva

Olen huomannut, ihmisten on helppo puhua Jumalasta, mutta Jeesuksesta, miten vaikea tuo nimi onkaan lausua. Kuitenkin, Jeesus teki tuon valtavan työn Golgatalla meidän hyväksemme, että syntimme ovat maksetut, olemme lunastetut, kun otamme tuon valtavan lahjan vastaan. Jumalasta tulee meidän taivaallinen Isämme, joka tahtoo meidän parastamme.
Kuva
Olen tehnyt runokirjan ja tilasin niitä kymmenen kappaletta, mutta se loppui kesken. Kysyin siskoltani, haluaako hän mun tekemäni runokirjan, kirjani on hengellinen. Hän ei halunnut. Hänellä oli syntymäpäivä juhannuksen tienoilla ja ajattelin sittenkin lähettää sen hänelle. Hän voi sieltä löytää jonkin runon, joka menee suoraan sydämeen. Rukoilin Herraa, että Hän puhuisi runon kautta kun minun puheeni menee kuuroille korville.

Kuva

Nyt viime lauantaina hän kertoi, sinä olet minulle kultasisko. Hän kertoi ja puhui paljon Jeesuksesta ja Hänen verestään. On Jeesuksen veri, jossa synnit puhdistetaan. Puhelu oli aivan erilainen kuin ennen. Olin aivan ihmeissäni jälkeen päin. Mitähän hän on mahtanut kokea. Kannattaa käyttää rukouksen mahdollisuutta.
 
1250184573_img-d41d8cd98f00b204e9800998ecf8427e.jpg