Vuosia olen rukoillut enkä näe muutosta,
vuori seisoo siinä missä aina ennenkin.
Yhtä pitkät varjot se heittää maahan,
polku sen huipulle tuntuu vain entistä jyrkemmältä.
Rukoilenko yhä?

Pitäisikö minun jatkaa, vaikka en näe toivon merkkiä?
Ei ainoastaan vuori pysy paikoillaan,
vaan kun katselen sen häviämistä,
se tulee vuosi vuodelta houkuttavammaksi.
Rukoilenko yhä?

Minun pitää yhä rukoilla. Vaikka se näyttää kaukaiselta,
vastaus on lähes ovellani,
tai muutaman mutkan takana matkalla,
mutta lähellä tai kaukana, kyllä aion jatkaa,
vieläkin rukoilen.
Edith Mapes