Koettelemukset pelkistävät sen mikä lopulta on tärkeintä
Alla otteita Risto Santalan kirjasta Särkymisen siunaus. Santala sai taivaskutsun sairauden jälkeen 26.9.2012. Päivä oli juutalaisen kalenterin mukaan Jom Kippur, Suuri sovituspäivä. Santala löydettiin polvistuneena vuoteensa ääreltä kuolleena.

Psalmi 31 kuvaa osuvasti ahdistunutta ihmistä.: ”Armahda minua, Herra, sillä minulla on ahdistus – sillä minun elämäni kuluu murheessa ja minun vuoteni huokauksissa – minä olen unhottunut ihmisten mielistä niin kuin kuollut, minä olen kuin rikottu astia.” Ahdistuksesta käytetään tässä ilmaisua ”minulla on ahdasta”. Murheissa koemme, että meillä ei ole liikkumatilaa. Meidät on sidottu ongelmiimme. Samalla jokin meissä on rikkoutunut. Olemme kuin särkynyt astia, jota ei voi enää eheyttää. Vanha juutalainen elämänviisaus puhuu astian särkemisen laista: ”Shvirat hakelim” eli astian särkeminen opettaa ihmistä näkemään syvemmälle omaan sydämeen ja Jumalan olemukseen.

1. Moos. 32:10 kertoo Jaakobin sanoneen: ”Minä olen liian halpa kaikkeen siihen armoon”, jota olen saanut. Alkukieli pelkistää hänen kokemuksensa sanomalla ”kantontii”, ”minä olen pienentynyt”. Jumalan kädessä suuresta tulee pieni, väkevästä heikko, ehjästä särkynyt. Tästä myös Paavali puhuu monessa yhteydessä: ”Minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa – sen tähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani – kun olen heikko, olen väkevä – sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään – heikoille minä olen ollut heikko voittaakseni heikot…” Tässä on särkymisen siunaus.

Astiamme särkeminen on useimmille omakohtaisesti tuttua. Ihmisinä olemme hyvin hauraita. Job sanoo sen osuvasti: ”Katso, Jumalan edessä minä olen samanlainen kuin sinä: hyppysellinen savea olen minäkin!”
Aikanaan jouduin valvomaan Jerusalemissa viitisen kuukautta tajuttoman poikamme vuoteen ääressä. Tuossa tilanteessa sain avun ikivanhasta sananparresta: ”Kun kärsimys yllättää ihmisen, hän tutkii tekojansa
– jos tutkii… ja katso: ne ovat rakkauden aiheuttamia kärsimyksiä.” Tästä opimme, että saamme tulkita
myös vastoinkäymisemme Jumalan armon osoituksiksi. Koettelemukset pelkistävät sen, mikä lopulta on tärkeintä. Jotakin tällaista vanhat juutalaiset varmaan tarkoittivat, kun he sanoivat: ”Kauneinta
ovat särkyneet astiat.”