SAVIASTIA

Katse Mestarin etsii astiaa,
johon taivaan lahjan vuodattaa.
Sen olla pitää ruukkunen,
joka nöyrtyy tahtoon Jeesuksen.

Loistaa hyllyllä astia kultainen,
sillä hinta on hirmuinen.
Malja nostaa päätään ylpeillen,
minut valitaan - olen aatelinen.

Siinä loistaisin Mestarin pöydällä,
olen kallisarvoinen niin.
Mutta katse Mestarin tähyää
vain ruukkuihin halvimpiin.

Malja hopeinen ylös kurottaa
kera hopealusikan.
Samaa olemme ylhäistä sukua
kanssa veitsen ja haarukan.

Katse Mestarin etsii halvempaa,
pronssiastia hymyää.
Taakse jäänyt on kulta ja hopea,
kulho ylöspäin tähyää.

Puukulhoa Mestari silmäilee,
olen mäntyä vaaleaa.
Minun lakkauspintani säteilee,
sen kaikki huomata saa.

On pudonnut ruukku savinen
tuonne nurkkaan pimeään.
Siinä pieniksi paloiksi särkynyt
saviruukku nyt häpeää.

Katse alas painuu nörtyen,
roskasankoon nyt heitetään.
Eipä särkynyt saviruukkunen
enää päivänvaloa nää.

Käsi hellästi nostaa ruukkusen,
palat särkyneet valoa päin.
Yhteen liittävi Mestari kulhosen
ja kasvoissa hymyä näin.

Siinä astia käyttöön Kuninkaan,
saven uudesti muotoilee.
Ei kersku omasta arvostaan,
vaan nöyrästi painaa pään.

On loisto kullan ja hopean
maan hämyä tyhjää vain.
Mutta voitelu taivaan Kuninkaan,
se iäti loistavi näin.
Sointu Thakur: Taivas sointuja