Kuljin metsässä, tuuli oksilla soitti.
Seisoivat puut, ja jokainen kasvaa koitti.
Katselen mäntyä, suora ja uljas on varsi,
vieressä toinen, eilinen myrsky sen karsi,
kuitenkin seisoo se kasvupaikallansa,
näyttää kärsien kantavan vajavuuttansa.
Minunko latvani pyrkisi korkeammalle
työntäen pois tai painaen jalkojen alle?
Yksinkö tietäisin, mikä on oikein ja hyvä?
Minunko näkyni vain on Jumalan edessä pyhä?
Mullako oikeus iskeä puustossa Herran?
Kuitenkin iskun saan omaan runkooni kerran.
Oikeus kasvaa, Jumalan laki sen määrää,
kärsiä toista, suoraa puuta ja väärää.
Seurakunnassa kaikenlaisia puita.
Jos kasvan ylös, en sysi vierellä muita,
Hengen kasvu on nöyräksi, pieneksi tulla.
Jumalan tuulissa tilaa on mulla ja sulla.
Kaikilla meillä on osana kohtalo sama:
huomenna kenties Isännän kaadettavana.
Hilja Aaltonen
Kommentit